MIKSI AFLRED?
Tekoälymurros vaatii johtajuutta.
Yritykset tarvitsevat selkeän suunnitelman ja määrätietoista johtamista kohti tekoälyn aikakautta.
MIKSI AFLRED?
Tekoälystä puhutaan jo jokaisessa johtoryhmässä. Lähes yhtä yleistä on epävarmuus siitä, miten tekoäly tulee vaikuttamaan tulevaisuuden liiketoimintaan ja millaisen tekoälystrategian yritys tarvitsee.
Yritys ei saa tekoälystä todellista hyötyä, jos sen käyttö jää yksittäisten ihmisten kokeiluiksi.
Siksi on tärkeää, että johto muodostaa selkeän näkemyksen ja etenemismallin siitä, miten yritys siirtyy tekoälyaikaan.
Alfredin näkemys
Tekoäly ei ole vain teknologia-asia. Sen kaupallinen arvo syntyy vasta, kun lisää myyntiä, parantaa kannattavuutta tai tuottaa kilpailuetua.
Siksi liikkeelle ei kannata lähteä teknologiasta, vaan kaupallisista prosesseista. Missä ihmiset voidaan vapauttaa tekemään arvokkaampaa työtä? Minkä tekoäly voisi tehdä paremmin? Missä voidaan nostaa laatua?
Alfred auttaa valitsemaan oikeat käyttökohteet ja viemään ne käytäntöön niin, että syntyy euroissa mitattavia tuloksia.
Mihin uskomme
Tekoälystä syntyy euroissa mitattavaa arvoa vasta, kun se kytketään kaupallisiin prosesseihin.
Aloita kaupallisista tavoitteista, älä teknologiasta.
Valitse käyttökohteet, joilla on selkeä yhteys myyntiin, kannattavuuteen tai kilpailuetuun.
Käytä tekoälyä sekä työn tehostamiseen että uusien mahdollisuuksien rakentamiseen.
Vie ratkaisut arkeen ja mittaa hyöty euroissa, laadussa tai ajassa.
